Sivuja päivitetty 16.4.2024/er 
Lisätty uusi osio Tiedotus.

Lahden kansalliset seniorit ry

Hyvät senioriystävät.

"Elämäsi ei muodostu päivistä, jotka ovat menneet, vaan päivistä, jotka muistat."

Aloitan yhdistyksen uutena puheenjohtajana.

Yhdistytoiminta on yhdessä tekemistä ja iloista yhdessäoloa. Yhdistyksellämme on jo pitkät perinteet ja toivottavati hyvät perinteet säilyvät mukana toiminnassamme. Mutta aika muuttuu ja maailma muuttuu huimaa vauhtia, joten siinäkin junassa meidän senioreiden pitäisi pysyä mukana. Tämän päivän iso haaste meille yhdistyksenä ja ihmisinä on nopeasti etenevä digiaika.

Kyllä me siitä selvitään kun rauhallisesti opetellaan uusia käytäntöjä. Samalla tietysti muistaen ja pitäen huolta heistä joille digiaika on vieraampaa.

Kiitollisena edellisille puheenjohtajille, jotka ovat rakentaneet ja vieneet eteenpäin tätä yli 50 v toiminutta yhdistystä. Jokaisella meistä on oma tapamme toimia, mikä tuo toivottavasti aina uutta toimintaan. Puheenjohtaja tarvitsee innostuneen ja aktiivisen hallituksen, jonka kanssa yhdessä tehden järjestämme tapahtumia ja ohjelmaa teille ihanat aktiiviset jäsenemme.

Toivon teiltä hyvät jäsenemme, antakaa rohkeasti palautetta.  Esittäkää toiveitanne. Meillä on useita erilaisia kerhoja, mutta jos kaipaat vielä jotakin muuta, niin kehitellään lisää toimintaa. Teitä varten järjestettään tapahtumia ja viedään yhdistystoimintaa eteenpäin.

"Elämän iloa ja voimaa" on liittomme teema 2023 - 2026.

Yhdessa tehden ilolla ja voimalla eteenpäin.

Yhteistyöterveisin Marketta Iso-Kuortti

Ajankohtaista senioriliitosta!